Testaa liikuntatottumuksesi

Katso aiemmat tuloksesi


Päivittäinen liikkuminen ja liikuntatottumukset vaikuttavat terveyteen ja elämänlaatuun. Liikkumiseen liittyvien valintojen vaikutukset voi tuntea joka päivä muun muassa vireytenä ja jaksamisena. Pitkän ajan vaikutukset näkyvät esimerkiksi painossa. Jo yksi pieni muutos liikuntatottumuksissa voi lisätä hyvinvointia elämään. Tämä testi arvioi liikuntatottumuksia terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.

Rastita jokaisesta kohdasta vaihtoehto, joka vastaa tapojasi parhaiten. Näin voit tutkailla omia liikuntatottumuksiasi ja tarkistaa, ovatko ne jo kunnossa vai onko niissä jotain kehitettävää.

1.

Parannan kestävyyskuntoani

a)

liikkumalla useana päivänä viikossa reippaasti, esimerkiksi reipas kävely, yhteensä




b)

liikkumalla useana päivänä viikossa rasittavasti, esimerkiksi pallopelit, hiihto, juoksu, yhteensä




2.

Kohennan lihaskuntoani, esimerkiksi kuntosali ja jumpat, viikossa




3.

Kun nousen ylempiin kerroksiin talossa, yleensä



4. Käydessäni kaupassa



5. Kuljen työmatkat


omalla autolla tai julkisilla kulkuvälineillä


6. Liikun työssäni paljon


useimmiten (esimerkiksi hoitotyö)


7. Halutessani onnistun järjestämään itselleni aikaa liikuntaa varten


useimmiten


8. Yleisin syy siihen, että en liiku, on

en jätä liikuntaa väliin, ellen ole sairas

väsynyt olotila työn tai muiden vaatimusten vuoksi


9. Liikkumiseni tuottaa minulle mielihyvää


useimmiten


10. Minulle mieleisiä liikkumismuotoja ovat


marjastaminen, sienestäminen, metsästys









11.

Liikunta antaa minulle


voimia

omaa aikaa

onnistumista


 

Palaa takaisin polulle: Liiku iloksesi