Muutospolulla kulkeminen

Polku ja sen rastit on tehty kaikille meille, jotka olemme kiinnostuneita elintavoista, ja niiden vaikutuksesta terveyteen, työkykyyn, vapaa-ajasta nauttimiseen ja opiskeluun. Polku on tarkoitettu sinulle joka haluat arvioida elintapamuutoksen tarvetta ja - kohdetta testien avulla. 

Tältä polulta ja sen rasteilta saat tietoa mitkä elintavat ovat kunnossa ja elintapojen muutoskohteesta, esimerkiksi onko rasvan laatu kohdallaan. Lisäksi saat muutoksen toteuttamiseen käytännön vinkkejä, esimerkiksi miten lisäät pehmeiden rasvojen käyttöä.

Polulla on kahdeksan rastia. Jokaisella rastilla on oma teemansa ja teemaan liittyvä testi. Suosittelemme, että etenet rastilta toiselle järjestyksessä ja tutustut rastilla olevaan koottuun tietoon. Ennen kuin siirryt rastilta toiselle, pysähdy miettimään, mitä testit kertoivat elintavoistasi, ja mitä muutoksia sinun pitäisi tehdä. Tallenna testien tulokset. Tekemällä testin uudestaan myöhemmin voit verrata tuloksiasi ja huomata oletko saanut aikaan muutoksia. Jos testit antavat Sinulle positiivista palautetta elintavoistasi, niin jatka samaan malliin. Voit hyödyntää myös muutoksenseurantalomaketta, jonka avulla voit seurata muutoksen etenemistä polulla kulkemisen aikana. 

Jos olet Syty Tänään -ryhmässä, tee testi ennen seuraavaa ohjaustapaamista. Testit antavat viitteitä elintavoistasi ja testin antama tulos on riippuvainen sinun antamistasi vastauksista. Ota yhteyttä terveyskeskukseen tai omaan työterveyshuoltoosi mikäli haluat lisätietoa elintapojen muuttamisesta tai terveydentilastasi.

Linkeistä löydät rastien teemaan liittyen lisätietoa. Omasta sydänpiiristäsi voit tiedustella oppaita muutoksen tueksi. Tietoa lähimmästä sydänpiiristä saat Sydänliiton kotisivuilta www.sydanliitto.fi.