Tapaamiskerroilla keskustellaan elintapamuutosten onnistumisesta, muutettujen elintapojen pysymisestä osana elämää ja mahdollisista saavutetuista tuloksista. On suotavaa keskustella ryhmäläisen henkilökohtaisesta menestyksestä elintapamuutosten polulla. Millaisia onnistumisen tunteita muutokset ovat herättäneet? Onko jossain vaiheessa tullut takapakkia ja jos, niin miten siitä on selvitty?
Seurantatapaamisten tarkoitus on tulosten tarkastelun lisäksi kannustaa ryhmäläisiä jatkamaan terveellisten elintapojen tavoittelua ja pitämään kiinni jo saavutetuista ja omaksutuista uusista terveellisemmistä elintavoista.
Viimeisen tapaamiskerran aikana tarkastellaan elintapamuutosten kokonaisuutta ja onnistumisia ja mietitään miten mahdollisista notkahduksista päästään takaisin polulle. 12kk:n tapaamiskerralla suoritetaan mittaukset ja päästään näkemään onko riskitekijöihin vaikutettu näkyvästi. Viimeinen tapaamiskerta on aika katsoa kokonaisuudessaan miten ohjattavat ovat onnistuneet elintapamuutospolulla ja kuinka alussa määriteltyyn avaintekijään on saatu tehtyä muutoksia ja sen kautta saavutettu positiivisia tuloksia.